Maanrakennus B. Dahlbacka

Bror Dahlbacka osti ensimmäisen kaivinkoneensa aprillipäivänä 1963. Kun uusi kaivinkone tarvitsi huoltoa, korjausta tai varaosia, oli alusta alkaen luontevaa kääntyä samankyläläisen Häggblomin konepajan puoleen.

– Matkan varrella on tehty paljon yhteistyötä. Alussa se oli tietysti pientä, mutta Häggblomiin olemme luottaneet alusta saakka.

"Mullois tilaa"

Dahlbacka muistelee mielellään entivanhaista yhteistyötä – moni asia laskunmaksusta remonttiin oli eri mallilla kuin nykyään.

– 1960-luvulla Alf Häggblomilla oli kotikonttori, iso pöytä suuren keittiön ovenpielessä. Alf ei koskaan lähettänyt vain laskua asiakkaalle, vaan soitti aina ensin ja sanoi: "Oisko teillä rahaa? Mulla olis tilaa." Laskut käytiin maksamassa kotikonttorissa, Alf kirjoitti vanhalla kirjoituskoneella laskun työpöydän ääressä ja minä sen perusteella shekin maksuksi. Jos asiakas ei ehtinyt tulla konttorille, Boris toi pyörällä laskun perille.

Bror Dahlbackan maarakennusuran alkupuolella koneiden korjuu oli vielä raakaa tekemistä. Koneita hitsattiin, sorvattiin, lisättiin kulutuspintaa. Osia ei vaihdettu noin vain.

– Ennen koneet olivat "kuin kotona tehtyjä", niitä oli helppo korjata ja huoltaa. Pyrimme parantamaan koneiden heikoiksi havaittuja kohtia jo ennen kuin ne hajosivat. Jos työmaalla meni kone rikki, niin se oli sitten siinä. Varaosia ei ollut samalla lailla saatavana kuin nykyään ja hajonnut osa piti saada korjattua ennen kuin työtä saattoi jatkaa. Ennen oli tuiki tavallista esimerkiksi hitsata puomia, joka oli antanut kovassa urakassa periksi, sitä ei enää juuri tapahdu.

Dahlbacka kiittelee, että Häggblomin palvelu on aina ollut joustavaa. Apua on saatu silloin kun on tarvittu ja asiakkaitten tarpeisiin vastattu. On hankittu osia ja tehty uusia tarpeen mukaan.

– Minä selitin ja piirsin paperille, millaista kauhaa me tarvittais ja sen pohjalta Häggblom ne meille aina toteutti. Kauhojen tekemisessä mallina oli pitkään käytössä pahviset sabluunat. Häggblomin palvelutarjonnan suuret harppaukset ovat jääneet yhteistyökumppanille hyvin mieleen.

– Se oli iso asia, kun Alf osti isomman sorvin, sitä kävi koko kaupunki katsomassa. Sorvi laajensi merkittävästi korjausmahdollisuuksia. Sorvattiin puslia, heloja, uusia tappeja, Dahlbacka muistelee.

Kovia koneita

Ensimmäisen kaivinkoneen ostaessaan Bror Dahlbacka oli reilu parikymppinen.

– Jotakinhan sitä piti ruveta tekehen. Kotona oli traktori ja muita koneita, joten olin tottunut touhuamaan niiden kanssa. Ensimmäinen kaivinkone oli vain kauha tutun traktorin perässä. Pitkän linjan maarakentaja muistelee kaiholla vanhan ajan koneita – vaikka uusissa on kyllä puolensa.

– Kun kauhan painui maahan, niin pakoputkesta tuprahti savua. Näki heti, että kone ponnistelee ja nyt on toimintaa. Nyt koneet suhisee samalla lailla työstä riippumatta. Tuntuu, että ne on kuin kuminauhaa, Dahlbacka naurahtaa ja katsoo vanhaa kuvaa itsestään kaivurin päällä ja toteaa.

– Tämä kuva on otettu heti keväällä 1963, koneessa ei ole vielä koppiakaan. Eihän se kone häävi ollut, mutta sentään lapiota parempi. 50 vuodessa aika on muuttunut.