Häggblom
Siitonen

Siitonen

Häggblom - Referenssi - Maanrakennusliike Siitonen Oy

Hintatietoisenkin kannattaa satsata laatuun

Kilpailukykyinen hinta, laatu ja toimintavarmuus. Siinä syitä miksi myös Helrock-konsernin Maanrakennusliike Siitonen ja Jarkan Maansiirto ovat valinneet Häggblomin yhteistyökumppanikseen. Alallaan yksi Etelä-Suomen suurimmista toimijoista kokee, että kulutusosien ja varaosien hankkiminen Häggblomilta tuo konsernille selvää kilpailuetua.

 

Mika Siitonen kertoo, että kaikkein tärkeimpiä kulutusosia heille ovat kauhan kynnet ja kauhoihin liittyvät muut kulutusosat.
”Häggblomilta hankitut ovat kyllä tosi hyviä. Olemme olleet tyytyväisiä,” Siitonen sanoo.
Myös telarullien, ketjujen, kauhojen, voimansiirron ja alustan osien sekä jousitusten hankinnassa Siitonen luottaa Häggblomiin. Huoltopalvelukin on ollut tarvittaessa käytössä, vaikka yleensä huolloista vastaavatkin konsernin omat huoltomiehet. Laatuun satsaamalla saa pidemmän käyttöiän ja toimintavarmuuden kautta parhaan tuloksen.

 

Siitonen antaa kiitosta myös Häggblomin asiantuntevalle ja asiakkaan toiveet huomioivalle kenttämyyjälle.
”Matti Kangas on ollut todella hyvä toimittamaan meille tarvikevaraosia nopeasti ja luotettavasti. Hän on ihan ykkönen siinä, että löytää varaosia ympäri maailman ja moniin tarpeisiin,” kehuu Siitonen.
Palvelualtis myyjä helpottaa konsernin arkea.
”Tavara tulee perille sovitusti. Koskaan ei ole ollut myöhässä, mutta monta kertaa etuajassa.”

Katso myös video Expander-järjestelmästä: